god vibes

Moni asia maapallolla voi tuntua käsittämättömältä ja epäreilulta. Henkitasolla kaikella on kuitenkin merkitys, jonka oleellinen osa maanpäällä koettu merkityksettömyys on ollut <3

valoa, pimeyttä, rakkautta..

Valo ja pimeys ovat monen tietoisuudessa ääripäitä joita ei olisi ilman toisiaan. Yhdessä ne muodostavat tällöin kaikki harmaan sävyt ja kokonaisuuden, jonka rakkaus mahdollistaa <3

Hyvät vibat

Jos ihmiset päättävät tutustua itseensä tulevat he kohtaamaan luojan silmästä silmään. Maan päällä oikea ajoitus on kuitenkin tärkeää sillä kyse on kokonaisuudesta. Epävarmoina aikoina voi epävarmuuttakin juhlistaa, jos haluaa pitää oman värähtelynsä korkealla. <3

Hyvää vuotta

Ihmiset eivät ehkä yleensä hahmota päivittäisessä tietoisuudessaan kuinka koettu todellisuus muodostuu mutta mutta jos haluaa luoda mielekkään elämän niin itselle ja muille kannattaa tehdä hyvää, jokainen omalla tavallaan. Jos meillä on kasvuympäristön tai planetaarisen taustamme takia ns. negativiisia piirteitä jotka muokkaavat todellisuuttamme ja kokemustamme niin vaikka ne ovatkin autenttisia niin myös omaa persoonallisuutta voi halutessaa kehittää, haluamaansa suuntaan. Rakkautta. <3

kaverukset

Henkienergiassa henkisellä yhteenkuuluvuudella on perhe- tai sukulaissiteitä suurempi voima. Ihmiset saapuvat maapallolle Venuksen kautta joten jokainen on jo varustettu muut hyväksyvällä energialla. Aiemmin hyvin erilaisilla planeettaenergioilla varustetut ihmiset oppivat hyvksymään toisensa usein sielunsopimuksien kautta joka oli tehokas mutta hidas järjestelmä ja ihmisten energiaa kului paljon ihmissuhteiden puimiseen. <3

Recent Posts
Archive