September 18, 2019

Koska olemme itse osa luojaa on se paikka mistä sitä kannattaa etsiä, jos haluaa. <3

September 17, 2019

Sielunenergia, siihen kuuluva rakkaus, mahdollisuudet jne. on maanpäällinen ilmiö. Ainoastaan olemalla omaan henkienergiaansa yhteydessä ihminen voi tuntea olevansa kotonaan, myös maan päällä. <3

September 16, 2019

Asiat joihin ihmisinä suhtaudumme intohimoisesti ovat usein niitä joista vallitsevassa todellisuudessa ideaalisti mutta harvoin on mahdollista tienata elanto. Emmehän niiden suhteen edes odota palautetta muilta. Rakkaus elämää kohtaan on kuitenkin sisäinen, sitä ei voi...

September 15, 2019

Vaikka ns. kristalliyksilöiden elämäntehtävä onkin usein ympäristössään uutta eivät he odota että maailman ympärillä pitäisi muuttua jotta he voisivat tuntea elävänsä täyttä elämää. <3

September 15, 2019

Uusissa energiarakenteissa henkienergia on suoraan kehoomme sidottu joten voimme ihastella henkienergian läsnäoloa myös monissa sellaisissa ihmisluojan tuotoksissa jotka aiemmin olivat mielen tuotoksia. <3

September 15, 2019

Sanotaan että mikään ei ole mahdotonta kunhan se noudattaa luonnon lakeja. Tiedämme että universumi on täynnä elämää, myös sellaista jossa vallitsevat erilaiset lainalaisuudet kuin meillä. Luonnollisesti emme havaitse kaikkea silmillämme jotka on luotu rekistöröimään k...

September 15, 2019

Maapallon energiarakenteeseen kuuluu olennaisesti ns. dualismi joka koetaan joskus myös näennäisenä vastakkainasetteluna, jos tavoittelee valoon löytääkin varmasti yhtäläisesti pimeyttä.  <3

September 5, 2019

On monia tapoja auttaa ihmisiä mutta ei yhtään joka toimisi kaikille yksilöille. Historia tuntee monia jotka ovat jokainen tavallaan auttaneet ihmisiä löytämään oman voimansa mutta usein ihmiset ovat keksineet niistä uskontoja, joka usein merkitsee omasta voimasta luop...

September 5, 2019

Bhutanissa hyvinvoinnin mittaamiseen käytetään bruttokansanonnellisuutta jonka mukaan kansakunnan hyvinvointi riippuu taloudellisen kasvun lisäksi monimuotoisesta ekosysteemistä sekä sosiaalisista ja poliittisista olosuhteista. Länsimaissa käytämme yleisesti esimerkiks...

September 5, 2019

Ihmisille on yksi maapallo mutta täällä synnytään hyvin erilaisiin olosuhteisiin ja uskomusjärjestelmiin. Meidän hyväosaisten keskuudessa kuulee joskus että globaalien ongelmien ratkaisu tulisi lähteä toiselta puolelta maapalloa, mikä voi tietysti olla hyvä tekosyy oll...

Please reload

Recent Posts

February 18, 2020

February 18, 2020

February 18, 2020

February 16, 2020

February 16, 2020

February 15, 2020

February 15, 2020

February 14, 2020

February 13, 2020

February 13, 2020

Please reload

Archive
Please reload