Lightworker

August 21, 2016

Vaikka sitä ei yleensä opeteta kouluissa niin kaikki kuten vaikkapa ajatuksemme, kehomme, sanomamme ja kirjoittamamme on energiaa joka vaikuttaa kokonaisuuden energiatasapainoon. Voimme halutessamme vaikuttaa vallitsevaan energiatasapainoon, aivan kuten kaikki lapset esimerkiksi kantavat tällä hetkellä tietynlaista energiaa johon ei kuulu esimerkiksi sota. Vaikka se puoli heissä on täysin näkymätön vastakkaista tasapainoenergiaa kantaville koska he toimivat tasapainosta käsin, he eivät edes haluaisi vanhempiensa sotivan. Energiatasapainon muutoksessa on kyse ihmisnäkökulmasta käsin katsottuna pitkästä projektista jota monet ovat tehneet ehkäpä jo satoja elämiä. Tällöin varmaa on vain huono itsetunto aiemmista kokemuksista johtuen. Voikin olla hyvä muistaa että tärkein elämäntehtävä on oleminen eli energian kantaminen koska emme voi yhdessä elämässä tehdä paljoa, emmekä havaita laajemmin työmme tuloksia. Jotta voisimme itse nauttia energian kantamisesta eli olemisesta sekä myös tekemisestä, on tärkeää että huolehdimme oman energiamme taajuusjakaumasta ja sen lisäksi toimimme myös vallitsevasta tasapainopisteestä käsin. Tällöin meidän on mahdollista tunnistaa kaikki ympäristömme energiat mutta olla täysin näkymättömiä ympäristöllemme niin halutessamme tai tilanteen niin vaatiessa koska vastakkaista tasapainoenergiaa kantavat tunnistavat vain omaan taajuusjakaumaansa kuuluvat energiat. <3. 

 

 

 

Please reload

July 17, 2020

July 16, 2020

July 16, 2020

July 16, 2020

July 16, 2020

July 15, 2020

July 14, 2020

July 6, 2020

June 26, 2020

June 25, 2020

Please reload

Archive
Please reload