top of page

Lahjalista

Meillä aikuisilla on, usein sotaisasta historiastamme jotuen uskomuksia joita siirrämme lapsillemme ja joita kutsumme usein perinteiksi. Monet niistä näyttäytyvät konkreettisesti esimerkiksi itsenäisyyspäivänä ja jouluna. Kun kokonnumme yhteen teemme niin koska yksilöt voivat samaistua toisiinsa joku sielun- tai henkienergian tasoilla, myös inhimillisellä tasolla, mutta jos meillä on jokin perinteinen tapa toimia on tietysti tärkeää ymmärtää miksi niin toimimme ja kertoa se myös lapsille, ehkäpä kyse on yksinkertaisesti vain puhtaasti nautinnosta ja elämänilosta? Näin joulun alla yleinen vastaus jonka aikuiset tulevat lapsilta kuulemaan vastauksena lahjatoivekyselyihinsä on "En toivo mitään". Siinä piilee paljon, usein pulaa kärsineiden aikuisten tietoisuudelle piilossa olevaa viisautta suhtautumisestamme ihmiselämään maapallolla. Huomaamme omat uskomusjärjestelmämme siitä jos jokin asia herättää meissä sisäistä vastustusta. Sukupolveni on jo helppo rauhan ajan lapsina käsittää että esimerkiksi liittoutuessamme Suomalaisina jatkosodassa Natsi-Saksan kanssa ja päättäessämme päiväkäskyn sanoin lähteä uhrautumaan rakentaaksemme Suur-Suomea on ihmisten tietoisuus ja elämänkatsomus yksinkertaisesti ollut hyvin erilainen kuin nykyään. Lapset on varustettu nykyään paljon itsenäisemmällä, homogeenisemmalla ja positiiviseen kehitykseen tähtäävällä energiajärjestelmällä. He eivät ymmärrä että valtioilla on rajat ennen kuin alamme rakentaa niitä ja niihin liittyviä uskomuksia heidän aivoihinsa. Toki meillä on vielä paljon valtioiden sisällä integraatiokehitystä hidastavia uskomusjärjestelmiä ja myös sellaisilla planeettaenergioilla varustettuja luojan yksilöityneitä osasia jotka tulevat päivittämään omat energiansa vasta ihmiskehonsa kuoleman jälkeen, rajat ovatkin vielä pitkään tarpeen. Tai ainakin ne ovat olemassa, kunnes niiden tarpeellisuus eräänä päivänä yhtääkkiä ja yhtäaikaisesti kyseenalaistetaan hyvin laajasti eri puolilla maapalloa, kuten kaikki suuret keksinnöt ovat aina samanaikasesti syntyneet useilla eri mantereilla. <3.

Recent Posts
Archive
bottom of page