Energiaomavaraisuus

December 21, 2016

Voimme nähdä edessämme muutoksia jotka yhdenvertaistavat kansakuntia. Sellaiset järjestelmien ominaispiirteet jotka pitävät kokonaisia kansakuntia köyhinä ja siten helposti joidenkin kontrolloitavissa poistuvat. Esimerkiksi valtiot joilla on paljon luonnonvaroja kuten vaikkapa öljyä, saavat huomata että öljyä ei niin enää halutakaan, mikä muuttaa tasapainoa globaalisti. Jopa pienet yksiköt voivat tuottaa oman sähkönsä, puhdistaa vetensä tai kasvattaa ruokansa. Energia -termillä voidaan tietysti tarkoittaa mitä vain olemassa olevaa. Edellä kuvatun muutoksen aikaansaa ihmisten henkilökohtaiset päätökset jotka he muuttuneen energianympäristön seurauksena tekevät. Jokaisen tulee oppia energiaomavaraiseksi. Tällä hetkellä kohtaamme vielä paljon yksilöitä jotka käyttävät toisten energiaa, eli houkuttavat toisten jatkuvan huomion olemalla hauskoja, ärsyttäviä, hallitsevia jne. Jos vaikkapa lähetämme rakkautta jollekin hallitsijalle jonka toivomme muuttuvan näkemyksiään toimintamme seurauksena niin hän todennäköisesti vain tuntee itsensä energiseksi ja nykyisen toimintansa entistä oikeutetummaksi. Meidän ei kannatakaan puuttua muiden energiaan, ellei yksilö sitä itse pyydä ja olemme varmoja siitä millaista energiaa toinen tarvitsee edetäkseen elämässään tasapainoisesti positiiviseen suuntaan. <3

 

 

 

Please reload

February 16, 2020

February 16, 2020

February 15, 2020

February 15, 2020

February 14, 2020

February 13, 2020

February 13, 2020

February 13, 2020

February 11, 2020

February 10, 2020

Please reload

Archive
Please reload