

Hyvää itsenäisyyspäivää
Joku kokee että toimimme aurinkokunnassa itsenäisenä ihmiskuntana, siinä missä joku toinen kokee itsenäisyyden vaikkapa taistelun kautta saavutetuksi samaistuttavan ryhmän ominaisuudeksi. Minulle itsenäisyys merkitsee ensisijaisesti oman sisäisen totuuden kunnioittamista, mutta tänään juhlitaan suomen itsenäisyyttä. Kukaan ei itsenäisyysjulistuksesssaan tule kuitenkaan omavaraiseksi tai muista riippumattomaksi, hyvä niin sillä onhan meillä varmasti myös paljon opittavaa muilt


Kausivalot
Toimiessamme dualistisessa ympäristössä tasapainosta käsin koemme valon ja pimeyden tietoisuudessamme samanarvoisina ja neutraaleina todellisuuden osina, eli toiminnassa fyysinen toiminta ja hengen tuotteet kuten positiiviset aikeet ja ilmapiiri ovat yhtä tärkeitä. Fyysinen keho ei pärjää ilman henkeämme ja valon ollessa rakennusaine se johtaa ja pitää huolen että tausta eli pimeys pysyy mukana. 🩷


Projekti
Kun maailma koko komeudessaan on nähtävillämme meidän tulee olla aiempaa joustavampia navigoidessamme siinä. Ihmisten erilaiset taustat, kasvatus ja uskomukset on hyväksyttävä osaksi maa projektia. Ihmisten kantama energia ja henkinen tausta päivittyy kyllä syntyvien sukupolvien myötä ja energiat jotka eivät osallistu projektiin humaanilla tavalla kokevat kyllä varmasti sen seurauksia. 💛


Järjestelmä
Käsityksemme mukaan fyysisen todellisuuden perusta pienestä suureen, atomista ja sen osista planeettoihin ja galakseihin noudattaa...


Toimintaympäristö
Yksilöllistä toimintaympäristöämme rajaavat intuition hienovaraisesti esiin tuomat mahdollisuudet sekä alitajuntamme sisältämät...


Uusiutuvaa
Niin kutsuttu uusiutuva energia, kuten ilman tai veden liike-energian tai auringon sähkömagneettisen säteilyn sisältämän energian...


Sotku
Ihmiskunta vaikuttaa ainakin median välityksellä tarkasteltuna olevan jokseenkin sekaisin. Ainakin kaikki se on hyvin näkyvillä jotta...


Sota ja rauha
Meidän tulee luoda hyvinvointia ja iloa kaikelle elolliselle. Monet Einsteinista Ahtisaareen ovat olleet pasifisteja ja rauhantyön...


Informaatiovaikuttaminen
Kaikki viestintä on informaatiovaikuttamista. Esimerkkinä vaikkapa koulutus tai mainostaminen. Mielipiteen muodostaminen vastaanotetusta...


Arvot ja realismi
Olemme valtioina ja yksilöinä toimineet aina arvopohjaisen realismin kautta, ellemme ole olleet välinpitämättömiä. Omien ja muiden...




















