Integraatio

Jos haluamme tietoisesti toimia kehityksen edistäjinä niin on hyvä tiedostaa mikä ihminen on, kuinka se rakentuu, toimii, ja miksi olemme maapallolla. On myös hyödyllistä tiedostaa aurikokuntamme sielunenergia- ja henkienergia järjestelmät. Sielunenergiassa ihmiset toimivat osana ryhmää ja yleensä täydentävät toisiaan, vaikkapa sielunkumppaneina. Henkienergiassa toimitaan enemmän yksilöinä omista lähtökohdista käsin, mikä avaa aivan uudenlaiset mahdollisuudet integraatiokehitykselle, ryhmien ja yksilöiden toimintaa sekä energiaa voi seurata ikään kuin ulkopuolisen käsin. Henkienergiassakin herkät ihmiset tuntevat muiden energian, moni varmasti heräsi aamuyöllä huomatakseen ettei enää nukuta, kuten kymmenet ja sadat miljoonat heräsivät seuraamaan ryhmästään valitsemiensa johtajien, Hillaryn ja Donaldin integraatiopyrkimyksiä<3.

Recent Posts
Archive