vempaimet
Saamme maapallolla nauttia hyvin monenlaisista teknisistä laitteista. Olemme ihmiskuntana kuitenkin hyvin nuori sivilisaatio sillä jo yksi kierros galaksimme ympäri kestää noin 200 miljoonaa vuotta. Jos katsomme muualla galaksissamme sijaitsevia astronomisesti vanhempia sivilisaatioista, joissa tietysti myös monet meistä ovat kokeneet fyysisesti havaittavaa energiaa, huomaamme että teknisistä apuvälineistä on luovuttu sillä tarpeet voidaan tyydyttää tietoisuuden avulla. Kaikki galaksissamme luotu seuraa fraktaalimaista toistoa joten tiedämme että myös kehitys maapallolla johtaa aikanaan samaan suuntaan. On kuitenkin mielenkiintoista seurata että voimme täällä jo nyt havaita vastaavanlaisia, aivojemme ideoimia ja fyysisten käsiemme rakentamia tuotteita joiden fyysinen ilmentymä vastaa muulla esiintyvien todellisuuksien energioiden liikettä. <3.
