top of page

simppeli homma

Uudessa henkienergiassa huomio on enemmän omassa tietävässä kehossa kuin erilaisissa mentaali ja tunneympäristöissä kehon ulkopuolella. On tärkeää ettei kukaan kontrolloi toisen kehoa esimerkiksi tunne-energian avulla. Erottuminen kollektiivisesta tietoisuudesta mahdollistaa toimimisen omista lähtökohdista ja näemmekin kuinka hyvin korkean tietoisuuden ja "enkelimäisen energian" omaavien ihmisten energia voi tulla esille toimintaympäristöissä joissa he ovat sen joutuneet aiemmin piilottamaan. Näin myös eri tavoin tapahtuva itsen ulkopuolisten energioiden kanavointi jää pikkuhiljaa pois. Ihmiset myös voivat samaistua toisiinsa henkitasolla ja luovat itse todellisuutensa sillä he eivät koe olevansa "maanpäällisten olosuhteiden uhreja". <3.

Recent Posts
Archive
bottom of page