AuraTransformaatio(TM)

Ihminen koostuu mielestä, kehosta ja hengestä. AuraTransformaatiossa(TM) ne puhdistetaan ja yhdistetään aikaan sopivalla, tasapainoisella tavalla jossa ihmisellä on jatkuva yhteys henkienergiaansa ja samalla vahva suoja ja yhteys kehoon. Maanpäällinen elämä on henkitasolla sovittujen elämäntehtävien lisäksi ainutkertainen mahdollisuus toteuttaa myös omia unelmia fyysisessä todellisuudessa. Kaiken tietysti läpäisee ns. älykäs äärettömyys, jumala tms. jonka voimme myös nykyisillä tekniikoilla havaita siinä että vaikkapa kivi on yhtä täynnä liikettä, värähtelyä ja elämää kuin muukin mutta emme ole sellaisessa kehityksen vaiheessa että ihmiset samaistuvaisivat ykseyteen, ainakaan mielen tasolla. 💛




Recent Posts
Archive