top of page

Mielen hallintaa

Hyvin feminiiniset miehet tai naiset ovat luonnostaan hyviä mentalisteja. Mentalisti on henkilö joka saa kaikki uskomaan vaikkapa tiettyihin lottonumeroihin. Lottonumeroita ei voi ennustaa koska kaikki uskovat yleensä eri numeroihin mutta jos kaikki uskovat samoihin numeroihin niin universumilla ei yksinkertaisesti ole muuta mahdollisuuutta kuin toimittaa ko. numerot koska todellisuutemme on 100% itse luomaamme, olipa se sitten tietoisesti tai alitajuisesti luotua.

Feminiinen henkilö on perinteisesti ollut luontainen johtaja mutta hänen menetelmensä johtaa ovat autoritaarisia ja hänen hyvyytensä johtajana riippuu luonnollisesti taustalla vaikuttavista motiiveista eli ovatko ne itsekkäitä vai yleisesti hyvinvointia lisääviä. Hän on se jonka läsnäolosta jokainen paikallaolija on hyvin tietoinen ja joka taustalla ohjaa koko näytelmää. Kun on tarve astua eteen ja ottaa vastuu kaikesta luodusta hän on jo kuitenkin delegoinut sen jollekin muulle tai on jossain näkymättömissä.

Voimme mielemme eli ajatustemme kautta vaikuttaa sekä omaan mutta myös muiden elämään. Sen takia meidän ei tulekaan ajatella liikaa muita, ellemme sitten ole varmoja että henkilö käyttää saamansa energian todella hyvään tarkoitukseen. Kun ajattelemme toista henkilöä niin ikäänkuin asetamme oman energiamme hänen päälleen, joskus voimmekin esimerkiksi tunnistaa henkilön energian ennen hänen yhteydenottoaan vain koska hän ajatteli meitä.

Joskus henkilöt ovatkin, ehkäpä alitajuisesti huomannneet että saamalla kaikkien huomion he tuntevat itsensä hyvin energeettisiksi ja he ovatkin ehkä kehittäneet erilaisia tapoja huomion saamiseksi. Jos vaikkapa kohtaamme henkilön joka yrittää saada meidät pois tolaltamme jotta kiinnittäisimme omat ajatuksemme häneen ei meidän tule tieteenkään provosoitua siitä tai ajatella hänestä mitään pahaa, voimme tietysti halutessamme palauttaa suuntaamme lähetetyt energiat takaisin hänelle ja jatkaa omaa luomistamme. Vaikka puhdas rakkaus energiana usein johtaa hyvään lopputulokseen, niin kaikki henkilöt eivät sitä osaa käsitellä tietoisuudessaan vaan käyttävät senkin itsekkäisiin tarkoituksiin.

Uuden ajan energeettisillä rakenteillä, etenkin kristalliauralla varustettujen yksilöiden tietoisuudessa ei ole tilaa turhille ajatuksille ja niistä kumpuaville sanoille vaan kaikki keskityy pääasiassa toimintaan joka on lähtöisin henkisistä impulsseista. Usein heillä on myös erittäin voimakas tarve asettaa omat rajansa ja jos esimerkiksi lapsen rajoja loukataan hetkellä jolloin hän haluaa nauttia omasta energiastaan voi vastaus olla hyvin suora, jopa väkivaltainen jos ei lapsella ole muuta keinoa käsitellä tilannetta tietoisuudessaan :)

Recent Posts
Archive
bottom of page