top of page

Untitled

Kehitystämme ihmisinä voidaan hahmottaa kulloinkin vallitsevien uskomusten perusteella. Kehityksen tietyssä vaiheessa yksilö tulee tietoiseksi toimintamotiiveistaan ja jaottelee ne tietoisuudessaan itsekkäisiin tai epäitsekkäisiin, ja yleensä tekee selvän valinnan jomman kumman välillä. Tämä on 3. ulottuvuuteen sijoittuva ilmiö ja usein näemme kuinka hyvin negatiivisesti polaroitunut yksilö eli ihminen jonka toimintaa kuvaa kaiken kontrollointi muuttuu suhteellisen lyheyssä ajassa positiiviseksi. Voimakas polaroituminen tarkoittaa myös suurta potentiaalia. Myöhemmin tietoisuus muovautuu niin ettei eroa itsekkään ja epäitsekkään välillä koeta sillä henkinergia alkaa näyttäytyä osana tietoisuutta ja tunne ns. kaikkea yhdistävästä tekijästä muodostuu. Tällöin voi viisauden integrointi alkaa. Viisaus tulee kuitenkin aina tasapainottaa rakkaudella. Tähän pisteeseen voi yksilö kehittää tietoisuuttaan kokemusperäisen integroinnin tai erilaisten tietoisuuden laajentamistekniikoiden kautta. Prosessin helppous riippuu siitä kuinka suuri kapasiteetti myötätunnolle omasta persoonallisuudesta löytyy. Maapallolta tietysti löytyy ihmisiä laidasta laitaan, niitä joiden tietoisuuden täyttää päivittäinen selviäminen tai näennäisen menestyksen rakentaminen aina niihin jotka tietävät mistä ovat maapallolle tulleet ja minne ovat täältä menossa, ja jotka ovat täysin tietoisia siitä että voisivat halutessaan jättää kehonsa koska vain mutta heidän tietoisuutensa ei sitä salli sillä heillä on täällä tietty tehtävä, ja kukapa haluaisi jättää näin ainutlaatuisen paikan. <3

Recent Posts
Archive
bottom of page